Ohjausryhmä
Toimintaa alueella organisoivana ja ohjaavana yhteistyöelimenä toimii kokemuskouluttajatoiminnan ohjausryhmä. Paikallinen ohjausryhmä vastaa alueensa kokemuskoulutuksen toiminnan koordinoinnista, kehittämisestä ja yhteyksistä alueen oppilaitoksiin.
Ohjausryhmä voi olla kooltaan esimerkiksi kuusi henkilöä, joilla voi olla myös nimettynä varajäsenet. Ohjausryhmässä ovat edustettuina:
- järjestöjen työntekijät
- kokemuskouluttajat
- oppilaitosten edustajat
Ohjausryhmän jäsenet ja puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan kerran vuodessa pidettävässä yleisessä kokouksessa. Kokoukset ovat avoimia kaikille toimintaan sitoutuneille.
Ohjausryhmän tehtäviä:
- koordinoi toimintaa alueella
- tekee mahdolliset sopimukset oppilaitosten kanssa
- kutsuu koolle ja vastaa vuosittaisista kokouksista
- järjestää alueen kokemuskouluttajille vapaamuotoisia työnohjaus/virkistyspäiviä noin kaksi kertaa vuodessa
- toimii kokemuskouluttajien työnohjaajina ja apuna tarpeen mukaan, eli vastaa kokemuskouluttajien jaksamisesta yhdessä taustajärjestöjen kanssa
- vastaa toiminnan markkinoinnista alueen oppilaitoksiin
- ohjausryhmä kokoontuu tarpeen mukaan esimerkiksi neljä kertaa vuodessa
Ohjausryhmät voivat järjestää yhteisiä perus- ja jatkokoulutuksia alueen kokemuskouluttajille.
