31.01.2014

”Viimeisin”

Viimeisin

Syksyn 2013 keikat aloitin Oulussa. Siellä järjestettiin kaupungin toimesta Järjestömessut. Mukana messuilla oli useita järjestöjä esittelemässä toimintaansa. Esittelypöytiä oli paljon, ja ne sijaitsivat useissa huoneissa. Rakennus oli todella vanha ja hieman sokkeloinen. Luentoja oli pitkän päivän aikana paljon. Kaupungin edustajat pitivät aluksi pari tervetuliaispuhetta, ja sen jälkeen vuorossa olivat nämä varsinaiset luennot. Mukana oli viiden eri yhdistyksen edustaja kertomassa oman järjestön toiminnasta. Toiset viisi luennoitsijaa taas keskittyivät oman tarinan kertomiseen. Nämä oman tarinan kertojat oli kaikki nimetty kokemusasiantuntijoiksi, mutta ainakin minä siis olen KOKEMUSKOULUTTAJA. Tässä vielä luettelo kaikista luennoitsijoista:

Kynnys ry:n kokemusasiantuntija

Nuorten Ystävien yhdistysesittely

Aivovammayhdistyksen kokemusasiantuntija (eli minä)

EHYT ry yhdistysesittely

Oulun Seudun Muistiyhdistys kokemusasiantuntija

Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys yhdistysesittely

Suomen Nivelyhdistys ry kokemusasiantuntija

Munuais- ja maksaliitto yhdistysesittely

Oulun seudun Hengitysyhdistys kokemusasiantuntija

Oulun Seudun Setlementti yhdistysesittely

Luennoille oli varattu aikaa 20 minuuttia ja 10 minuuttia keskustelua varten. Tämä Oulun tilaisuus oli vähän samantapainen kuin viime talvena Kokkolassa järjestetty YhdistysExtriimi. Sillä erolla kuitenkin, että Oulussa tilaisuus järjestettiin todella vanhassa rakennuksessa. Talo oli varmasti 100 vuotta vanhempi kuin Kokkolassa. Oulussa sellainen pieni ahtaus oli koko ajan läsnä. Kokkolassa kerroin vuorollani oman tarinani luentosalissa, ja väliajat käytin esitteiden jakamiseen yhdessä liiton työntekijän kanssa. Oulussa keskityin vain luentoon. Molemmissa tilaisuuksissa oli paljon kävijöitä, siis tilaisuuksissa, ei luentosalissa. Oulussa luentoani oli seuraamassa vain 10 henkeä, eli aivan liian vähän. Seinän takana olevia esittelypöytiä kierteli samaan aikaan väkeä ruuhkaksi asti. Sanoinkin luennon aluksi vinkin siitä miten kaikki olisi pitänyt järjestää. Eli minulla olisi pitänyt olla mikrofoni kädessä ja sillä olisin voinut kuuluttaa seinän/seinien taakse:

”…ja luentosalissa on alkamassa mielenkiintoinen luento melkein kuoliaaksi ammutun miehen selviytymistarinasta. Vielä ennättää mukaan kuulemaan…”

Mutta eihän se noin toiminut, minun oli tyydyttävä pieneen määrään kuulijoita. Vähän samantapainen oli tilanne Kokkolassakin, pöytien ympärillä tulvi ihmisiä mutta luentoja ei huomattu. Siellä kuulijoita oli vähän enemmän, ehkäpä osasyy oli luentosalin paremmasta sijainnista. Ihmiset nimittäin joutuivat koko ajan kävelemään luentosalin oven ohitse. Oulussa ovi luentojen ihmeelliseen maailmaan sijaitsi todella kaukana, sinne harvalla oli asiaa. Ja tuskinpa monet sitä edes hakivatkaan.

Koska luentoaika oli vain 20 minuuttia, niin kovin syvällisesti en voinut tarinaani kertoa. Tällaiset lyhyet esitykset ovat paljon vaikeampia toteuttaa kuin pitemmät. Näihin joutuu tekemään paljon tarkemman suunnitelman, vain tärkeimmät asiat ennättää käydä läpi. Ja totta kai tarkka tieto kuulijoista auttaa luennon suunnittelussa. Tällaisessa ”yleisessä” luennossa kuulijat voivat olla ihan ketä tahansa, joten mihinkään erityiseen ei voi keskittyä.

Mutta itse luento sujui hyvin, taisi joku kyselläkin vähän. Ja minä ainakin kyselin, unohdin nimittäin taas pari juttuun liittyvää nimeä. Onneksi kuulijoiden joukossa oli eräs tuttuni, hän mm. muisti mikä on se ”ihmelääke” jota nautin nykyisin parantaakseni yöuntani. Sehän on Melatoniini, ja ainakin minun kohdallani se on auttanut tosi hyvin. Ja eihän se luento kuitenkaan pilalle olisi mennyt, vaikka tätä tutun henkilön muistiapua ei olisi löytynytkään yleisön joukosta. Olen tottunut siihen, että kaikkea en voi muistaa. Minulla nimittäin on ongelmia muistin kanssa. Sen vuoksi kuljen ihmisille aivovammasta puhumassakin. Jos muistaisin kaiken, voisi herätä epäilys siitä että puhunko totta. On tärkeää olla rehellinen.

Luennon jälkeen oli jälleen hyvä olo. Ne tiedot, joita olin itsestäni jakanut kuulijoille, voivat auttaa joskus muita samojen ongelmien parissa painivia vammaisia. Tällaisesta ajatuksesta tulee aina sellainen tyytyväinen mieli. Olen ainakin yrittänyt.

Monta mielenkiintoista luentoa olisi päivän aikana ollut kuultavana, mutta valitettavasti en tällä kertaa ennättänyt jäädä niitä kaikkia kokemaan. Elämässä on joskus muutakin toimintaa, myös kokemuskouluttajilla!

Aivovammaliiton kokemuskouluttaja, Harri Laakko

Takaisin